Ryhmissä kohtaa moninaisia ihmisiä, monine taustoineen, elämäntarinoineen ja kokemuksineen, sekä tietoineen että taitoineen. Ryhmän kuin ryhmän voi tuoda kokoon jokin yhteinen päämäärä. Siitä huolimatta, jokaisella yksilöllä on aina myös omia pieniä päämääriä, tarpeita ja tavoitteita. Vilppi ja epäaitous sekä omien etujen ajaminen ohjaa ryhmän kaaokseen. Jos ryhmä ei ole avoin itsensä ja toistensa kanssa, eikä pyri tukemaan toisiaan sen jäsenet voivat joutua vaaraan. Ongelmat ja niiden kohtaaminen sekä yhteisen hyvän eteen kamppailu ja toimiminen voivat luoda ryhmän välille yhteyden, joka päihittää pahan ja kehittää ryhmän yhteenkuuluvuutta. Ryhmän jäsenillä on erilaista asiantuntijuutta ja paljon annettavaa ryhmälleen ja sen yhteiselle päämäärälle! Tehtävät ja ongelmat eivät aina vaadi kaikkien aktiivista toimintaa. Vaikka hinku “kentälle” ja yhteisen päämäärän eteen toimimaan voi välillä tuntua ylitsepääsemättömän vaikealta vastustaa, on ajoittain hyvä jakautua pienempiin ryhmiin, hyväksyä toisten apu ja antaa itselleen aikaa ja tilaa kehittyä. Ryhmän ohjaajan on pyrittävä huomioimaan yksilöllisiä tarpeita ja luoda mahdollisuuksia toiminnalle, jossa yksilöt pääsevät hyödyntämään osaamistaan ja oppimaan yhdessä toimimisesta. Ryhmissä on aina läsnä ryhmädynamiikka, jota tukee tai heikentää tietyt teot ja toiminta. Vaikka maailmankaikkeuden laajuus ja ihmisrodun historian kulku saattavat yksilön ajattelemaan omaa merkityksettömyyttään, kuka tahansa voi jättää jälkensä ryhmässä toimimalla toisiin ryhmän jäseniin ja ympäröivään maailmaan, kuka tahansa voi olla oman elämänsä legenda.
- DC:n Legends of Tomorrow ohjelman innoittamaa oppia ryhmän toiminnasta, joka on kirkastunut ilmiöprosessin aikana
Jesse & Joakim
EDIT 14.2:
Ilmiö-projektin puitteissa epäitsekkyys korostuu entisestään. Ryhmä on sitä toimivampi mitä vähemmän yksilöiden pienet projektin aikaiset tavoitteet ja päämäärät korostavat itseä. Jokaisen sisäiset mallit ja kuviteltu todellisuus asettuvat väistämättäkin alttiiksi muutoksille ilmiöitä tutkiessa. Jos sitten varjelee valmiita ennakkokäsityksiä ja arkitietoja pitäen niistä itsepäisesti ja kynsin hampain kiinni, on se este omalle oppimiselleen ja saattaa ryhmätyöskentelyssä asettua poikkiteloin muidenkin ryhmäläisten oppimisen eteen. On tehtävä töitä mahdollisuuksien näkemisen eteen vastoinkäymisissä ja tilanteissa, joissa omat näkemykset asettuvat koeteltaviksi.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Poista