sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Päärynäryhmäläisten reflektointia ilmiöprosessista

Lopun alkua?


Koitimme saada koko ryhmämme innovoimaan uusia lopputuotoksia ja siten löytää kunnollista reittiä ideasta tuotemerkiksi sekä jakamaan prosessin aikana jo kerrytettyä tietoa ja osaamista. Yrityksistämme huolimatta, emme koe tässä onnistuneemme. Pienryhmät toimivat etäällä toisistaan, emmekä saaneet muilta matkanvarrella aktiivisesti tietoa heidän oppimastaan. Jälleen kerran näyttäisi siltä, että yhteisömme ajautui toimimaan pienempinä erillisinä suljettuina yksikköinä, joissa tieto ja oppi on tarkoitettu vain heille itselleen kunnes aivan ”loppusuoralla” lyödään kaikki kortit tiskiin ja näytetään mitä on tehty. Työskentelyssä yli 20 henkilön ryhmässä luovuttiin ”hiljaisen äänen” esiin tuomisen tukemisesta ja ennemmin tukahdutettiin ideoita; sosiaalisessa toimintaympäristössämme yksilöt eivät edes uskalla tuoda esiin keskeneräisiä ajatuksia, eikä yksilöiden älyllisiä ponnistuksia nähdä mahdollisuuksina uuden tiedon ja keskintöjen luomiselle sekä koko yhteisön kehitykselle. Tämän kappaleen tehtävä on provosoida ja herättää tunteita, sekä olla rehellinen, jotta tulevissa opinnoissa voimme edetä haasteiden ylitse. Jatkoa ajatellen itsekritiikkiä tällaisten ponnistusten tueksi:

"Don't ask how you can motivate other people? That's the wrong way to think about it. Instead ask: How to create conditions within which other people will motivate themselves?" 
Edward Deci


Sovimme ilmiön punaiseksi langaksi jo ennen ryhmien jakoa lausahduksen: ”Tutkimme jotain olemassa olevaa luodaksemme jotain omaa”. Varhain jo kävi selväksi, että tuota “jotain omaa” varten tulee selvittää mille on tarvetta ja siten luoda jotain uutta! Siihen Päärynätkin ovat asteittain syventyneet, jopa tutkivan oppimisen tapaan syklisesti. Tutkimamme kysymykset synnyttivät uusia tutkimuskysymyksiä, joita sitten jahdattiin. Kerros kerrokselta opimme sisältötavoitteesta, mutta samalla yhä enemmän oppimamme alkoi kääntyä yhteisömme toimintaa reflektoivaksi. Aivan ilmiökurssin alussa päätimme koko ryhmämme kesken, että teemme ilmiön itseämme varten. Pienryhmässä mielsimme sen kuten jo edellä mainittiinkin; opitaan hyppäämällä ilmiöpedagogiikan sisään toimimaan, koitetaan oppia sisältöaiheesta ja saada siten aitoja kokemuksia, joita lopuksi voi reflektoida.


Kollektiivisen identiteetin muutokselle voisi olla korkea aika tässä vaiheessa opintoja! Tämä muutos olisi koko ryhmän yhteinen mahdollisuus kehittyä yhteisönä turvallisempaan ja yhtenäisempään suuntaan. Ilmiöprosessin reflektointi kuuluu jokaikiselle siihen osallistuneelle yksilölle ja olemme koittaneet mahdollistaa osaltamme sen luomalla e-lomake kyselyn, jossa voi tarkastella sitä, miten ilmiöprosessissa on oppinut ja kuinka sen on kaiken kaikkiaan kokenut! Siitä kerrytetty data, kuten tähän astinenkin tuottamamme tieto ja oppimamme asiantuntijuus, on tarkoitettu jaettavaksi koko ryhmämme kesken; kuin kuilun reunasta roikkuvan ihmisen viimeinen epätoivoinen yritys kurottaa kohti pelastusta ja toivoa, että tällä kertaa käteen tarttuisi joku.



Kaiken kaikkiaan ilmiökurssi oli varsin opettavainen kokonaisuus, se opetti kaikkea sitä mitä jo ensimmäisessä postauksessa julkaistiin ja enemmän! Kunnollisuudesta tuli opittua, että oli kyse sitten mistä tahansa yrityksestä(attempt) vaatii se asiantuntijuuden kerryttämistä; ketkä vain voi omaksua ja oppia uutta tietoa ja uusia käytänteitä, näin ollen kunnollisuudessa onkin kyse siitä mihin ja miten tuota oppia lopulta käytetään; hyvään vai pahaan?

Voit kerryttää asiantuntijuutta esimerkiksi motivaatiosta, opit kuinka luoda toimintamalleja ja olosuhteita, joissa ihminen voi itse motivoitua toimimaan. Tulet kuitenkin samalla oppineeksi myös miten riistää ihmiseltä kyky motivoitua, estää hänen kolmen psykologisen perustarpeensa toteutuminen, tukahduttaa ilo hänen toiminnastaan ja evätä kyky elää hyvää elämää. Tässä kohden mukaan astuvatkin keskeiset arvosi(core values)sekä sosiaaliset ja emotionaaliset vuorovaikutustaitosi. Ne tulevat vaikuttamaan siihen kuinka käytät oppimaasi; toimitko oikein ja kunnollisesti(doing the right thing)?

Jotta muulla maailmalla olisi mahdollisuus nähdä yritystesi kunnollisuus, tulee toiminnastasi tehdä läpinäkyvää(transparency). Jos käy ilmi, ettei toimintasi vastaa keskeisimpiä arvojasi tai ettei sitä koeta kunnollisena on sinun pyrittävä muutokseen(transformation). Voit vaikkapa asettaa yrityksillesi selkeän tavoitteen, jonka hajoitat pieniin parannettaviin osa-alueisiin. Keskeisten arvojesi mukaan luot jokaiselle osa-alueelle askeleet(steps), joilla saat vähä vähältä kunnollistettua toimintaasi. Tuleekin muistaa, että toimillamme on vaikutuksia toisiin ihmisiin mikä tekee heistä hyvän palautteenanto verkoston(varification). Jos toimintasi ei ole riittävän avointa voidaan se tulkita väärin ja tämä saattaa asettaa sinut kovalle koetukselle. Yrityksesi kunnollistuvatkin muille vasta kun he näkevät sen täyttävän myös heidän keskeisiä arvojaan riittävästi.


Otetaanpa vaikka koripallon maailmanmestaruutta puolustavan Golden State Warriorsin pelaajat, jotka tällä kaudella lyövät joukkueena ja yksilötasolla NBA:n ennätyksiä. Heidän valmentajansa Steve Kerr esitteli taannoin joukkueen neljä keskeisintä arvoa: ilo, mindfulness, myötätunto ja kilpailullisuus. Niiden vaikutukset heidän yritykseensä uusia maailmanmestaruus on kaikkien nähtävillä joukkueen pelatessa illasta toiseen. Koko organisaatiosta oikein huokuu kunnollisuus. Heillä joukkue on kuin hyvinvoiva yhteisö, jossa on tilaa tunteille, koetaan virtausta, välitetään ja tuetaan toinen toisiaan ja kilpaillaan joukkueena yhteisen päämäärän saavuttamisen eteen. Ennätykset ovat vain yhteisön toiminnan sivutuotteita, joita hyvinvointi synnyttää. Tätä kaikkea on kunnollisuus.

Joakim & Jesse

P.S. Avoimuuden vuoksi; kun ilmiöopiskelusta tulee osa arkea yhteisön ja ympäristön rikastuttamalta pohjalta seuraa yksilöiden mielensisäisiä ponnistuksia:


24.02.2016


Kello jotain aamuyöllä, vihdoinkin se vierähti - nimittäin raskas huolen täyttämä kivi harteiltani! Ymmärsin nyt miksi olin ollut huonotuulinen ja poissaoleva viime päivät. Olin kantanut mukanani huolta siitä, että olin kadottanut ilmiöprojektimme suunnan; pelkäsin, etten enää ymmärtänyt minkä eteen olimme tehneet töitä, hahmottanut mitä annettavaa kullakin ryhmällä yhteiselle päämäärälle oli, saati sitten että mikä tuo päämäärä mahtoi olla? Vaan ei enää - neljän päivän pituisen urheiluputken päättyminen nilkan nyrjäytykseen ja sitä seurannut kauan kaivattu lepo, syvään uneen vaipuminen ja yllättävä “valaistuksen” kokemus. Suunta palautui minulle aivan uudenlaisena; parempana; KUNNOLLISEMPANA! Hetkeäkään ei ollut hukattavina, tähän kirkkauteen ja keveyteen oli tartuttava kuin härkää sarvista ja ratsastettava rodeossa putoamiseen saakaa, jonka jälkeen pitäisi vielä kyetä tehokkaasti reflektoimaan härän ulkomuotoa, omaa suoritusta ja maahan iskeytymisestä seurannutta orastatavaa mustelmaa takapuolessa. Parhaan suorituskykyni mukaisesti yön pimeydessä keräsin ja kirjasin ajatuksiani muistioon, hetki hetkeltä, pala palalta, ilmiöprojektimme loksahteli mielessäni kasaan. Kävi selväksi, että se oli jotain suurempaa kuin vain yhden ihmisen heikko hermoista hourailua. Ehdotus ja Nooan arkin kokoiset perustelut olisi saatettava kaikkien tietoon, yhteisesti jaettavaksi ja kehiteltäviksi.
Joakim

*****************************************************************************************


Pohdintaa kurssin rakenteellisista ongelmista




Kurssi on ollut aika raskas. Välillä on tuntunut kuin taistelisi tuulimyllyjä vastaan. Tuulimyllyillä viittaan kurssin rakenteeseen, en ryhmäläisiimme. Ryhmämme on täynnä älykkäitä ja ihania ihmisiä, joiden taidot ja tiedot sekä motivaatio saattavat valua hukkaan tälläisen kurssin puitteissa. Koen 22 hengen ryhmän yksinkertaisesti aivan liian isoksi ryhmäksi työskennellä yhdessä. Näin isossa ryhmässä saattaa syntyä jo sellaisia lieveilmiöitä, jotka eivät ole edullisia kurssimme onnistumisen kannalta. 22-hengen ryhmässä on kuluttavaa keskustella 3 kertaa viikossa vähintään 2 tuntia päivässä. Tämä johtaa ainakin omalla kohdallani siihen, etten jaksa sanoa tai kommentoida enää mitään viikon loppupuolen OTR-kerroilla. Tällöin tuntuu kuin jokainen uusi kommentti samasta aiheesta veisi hipun energiaa mennessään. Toisaalta haluamme olla demokraattisia ja keskustella asioista niin, että jokainen ryhmän jäsen olisi tyytyväinen päätökseen. Toisaalta meillä ei ole aikaa sellaiseen, sillä kurssin asettamat puitteet määräävät tekemään päätöksiä nopealla tahdilla. Toisaalta toisten kärsivällisyys ei riitä yhden asian pitkään puimiseen, jolloin osa ryhmästä katoaa oman päänsä sisään haaveilemaan, ja samalla saatetaan tehdä päätöksiä, joissa kaikki eivät ole henkisesti mukana. Tämä saa aikaan lumipalloefektin, jolloin helposti putoaa muun ryhmän kyydistä matkan varrelle työstämään tutkimuskysymystä, joka onkin jo muuttunut. Tiedän että, olemme aikuisia ihmisiä, jotka ovat vastuussa itsestään. Kuitenkin tälläinen tavoitteiden ristipaine saattaa vähentää motivaatiota niin paljon, että hyvänä opiskelijanakin on vaikea ottaa kunnon otetta kurssista enää uudelleen.

Toisena ongelmana isossa ryhmässä työskentelemisessä koen vastuun hajaantumisen. Isossa ryhmässä, jossa ei ole selkeästi määriteltyä johtajaa tai selkeitä vastuualueita, kukaan ei välttämättä ota vastuuta ilmiön loppuunviemisestä kurssin onnistumisen kannalta ratkaisevalla tavalla. Toisaalta taas demokraattisena ryhmänä ei tunnu myöskään oikeudenmukaiselta, että joku itse ottaisi tämän vastuun ilman muun ryhmän myönnytystä. Tämä aiheuttaa taas ristiriitatilanteen, joka mielestäni vaikuttaa negatiivisesti kurssin loppuunviemisen edellytyksiin. 22-hengen ryhmä mielestäni vaatisi jo selkeän johtajan, joka veisi ilmiötä eteenpäin ja pitäisi huolen siitä, että kaikille ryhmän jäsenille olisi määritelty selkeitä vastuualueita. Nyt käytössä oleva puheenjohtaja-käytöntö pitää huolen siitä, että OTR-kerralla pysytään aikataulussa, mutta ei siitä onko koko kurssi aikataulussa ja menossa oikeaan suuntaan.

Toisaalta juuri nämä rakenteelliset ongelmat ovat opettaneet minulle paljon. Olemme oppineet esimerkiksi miten tehdä paremmin päätöksiä isossa ryhmässä. Tälläisen asian eteen harvemmin joutuu pienemmässä ryhmässä, jossa päätöksenteko soljuu jouhevammin. Usein pienessä ryhmässä päätöksentekoon ei välttämättä edes kiinnitä mitään huomiota. Olen myös oppinut sietämään vellomista ja sen aikaansaamaa ahdistusta. Olen myös oppinut sen, että esimiehillä todella on paikkansa yrityksissä ja käytäntöyhteisöissä. Se lieventää ihmeellisesti ahdistusta, kun joku sanoo välillä mitä minun pitää tehdä. Autonomian ja struktuurin välille täytyy löytää ihanteellinen tasapaino, ettei innostus ja motivaatio muutu ahdistukseksi. Ja niin hassulta kuin se kuulostaakin tämä kurssi on opettanut minulle paljon siitä, mitä tekisin toisin jos olisin vastuussa ison ryhmän toiminnasta. Se jos joku on antoisa oppimiselämys, sillä kirjasta luettuna en ikinä osaisi arvata, mitä ongelmia suuressa ryhmässä voi kohdata tai mikä merkitys johtajalla on.

Rakkaudella


Julia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti