Sertifiointi- viidakossa rymisee

Yhdessä Virtauksen kesken päätimme lähteä tutkimaan jo olemassa olevaa sertifiointijärjestelmää siinä toivossa, että voisimme ilmiökurssin aikana luoda oman kunnollisuuden merkin. Pienryhmämme “Päärynät” asetti itselleen alkutaipaleelle kaksi tavoitetta; kunnollisuuden määritelmän selvittämisen ja sertifikaatteihin tarkemman tutustumisen. Meitä kiinnosti erityisesti miten ja miksi sertifiointi on syntynyt, millaisia kriteerejä sertifikaatin saamiseen kuuluu, miten niitä kriteerejä valvotaan ja valvotaanko itse sertifikaatteja myöntäviä yrityksiä lainkaan.

Selvitimme Päärynä-ryhmässä keskustellen, mitä tiedämme jo olemassa olevista sertifikaateista. Kellään ei ollut sertifikaateista erityisen paljon tietoa, mutta kaikilla oli niistä myönteinen kuva. Tunsimme niistä yleisimpiä, kuten esimerkiksi Reilun kaupan merkin, Joutsenmerkin, ja Avainlippu-merkin. Pohdimme omaa kuluttajakäyttäytymistämme ja selvisi, että sertifikaatit saattavat vaikuttaa ostopäätöksiimme. Muistimme, että olemme nähneet sertifikaatin tapaisia merkkejä myös esimerkiksi urheiluseuroilla. Päätimme syventää tietoamme pareittain Reilun kaupan merkkiin, Joutsenmerkkiin, Sydänmerkkiin ja Animalia-merkkiin tutustumalla.  

Tutkimme edellämainittuja sertifikaatteja selaamalla heidän internet-sivujaan ja otimme sähköpostitse yhteyttä mm. Animalian ja Joutsenmerkin edustajiin vastikään heränneine kysymyksinemme. Osa ryhmästämme kävi myös sekatavara- ja kosmetiikkaliikkeissä tutkimassa, mistä tuotteista sertifikaatteja löytyy. Tutustuimme erilaisiin blogi-kirjoituksiin ja eri yhtiöiden kokemuksiin sertifioinnista. Artikkeleita löytyi useita ja ne johtivat meidät myös kirjallisuuden pariin. Lähdemetsästyksen päätteeksi löysimme Scott Poyntonin kirjan Beyond certification.  Kun olimme tutkineet omillamme eri sertifikaatteja, kokoonnuimme Päärynä-ryhmän kanssa ja jaoimme selvittämämme tiedon toisillemme keskustellen. Huomasimme että käsityksemme sertifioinnista oli huomattavasti aikaisempaa kriittisempi.

Sertifikaatit ovat saaneet alkunsa Rion huippukokouksessa vuonna 1992 (Poynton, 2015. s.8). Ne ehdotettiin ratkaisuksi ihmiskunnan kehityksen ja yritysmaailman nousun mukanaan tuomiin sosiaalisiin- ja ympäristöongelmiin. Pohjoismainen ympäristömerkki Joutsenmerkki on tosin luotu jo vuonna 1989 Pohjoismaiden ministerineuvoston aloitteesta (http://joutsenmerkki.fi.10.02.2016). Sen tarkoituksena oli saada lakien rinnalle markkinaehtoisia keinoja vähentää tuotteiden ympäristövaikutuksia (http://joutsenmerkki.fi.10.02.2016).  

Sertifioinnin avulla yritykset usein pyrkivätkin viestittämään kuluttajalle sitoomuksistaan ja toimintatavoistaan. Yritys voi käyttää yhtä kansainvälisesti tunnettua merkkiä, mikä mahdollistaa sen että kuluttaja voi tehdä tietoisen valinnan eettisestä hankinnasta helposti vain vilkaisemalla etikettiä. Sertifikaateista voi siten olla yrityksille taloudellista hyötyä, sillä kuluttajat arvostanevat eettisesti oikein toimivia yrityksiä.

Scott Poyntonin julkaisussa Beyond certification (2015) hän esittelee yleisiä käsityksiä sertifikaattien hyvistä puolista, joita olemme tähän vapaasti suomentaneet. Ensinnäkin sertifikaattien myöntäjillä on vahvat demokraattiset periaatteet. Ne perustuvat siihen, että kaikki osallistuvat tahot saavat äänestää standardeista ja ehdotetuista muutoksista siihen miten organisaatio toimii. Tyypillisesti tällöin osallistujia ei voida pakottaa johonkin päätökseen. Toiseksi sertifikaatit tuovat laajojakin asiantuntija verkostoja yhteen, jotka pyrkivät muodostamaan hyväksyttäviä standardeja. Ne tuovat konkretian konsensukseen siitä, mitä on hyvä resurssien hallinta kullakin alalla, ja ovat tietyn osakkeenomistaja ryhmän tiettynä ajankohtana hyväksymiä lausuntoja. Kolmanneksi sertifioidun toiminnan piireissä luonnonvarojen hallintaa on muuttunut ja parantunut oikeaan suuntaan edistäen samalla alkuperäisyhteisöjen oikeuksien ja resurssien kunnioitusta ja suojelua. (Poynton, 2015. s.23-24.)

Jokaisella sertifikaatilla on tavoitteena vastata johonkin tarpeeseen. Fokus syntyy sertifikaattien myöntäjien omasta asijantuntijuudesta. Esimerkiksi Animalia keskittyy sertifikaatillaan eläinkokeiden vastaisuuteen, ja Reilu kauppa pienviljelijöiden oikeuksien ylläpitoon. Sertifikaatti myönnetään todisteeksi siitä, että tuote täyttää juuri sille tuoteryhmälle ominaiset kriteerit. Sertifikaatteja eniten myöntävät kolmannet osapuolet, lisäksi on olemassa asiakaslähtöisiä sertifiointeja ja yritysten itsensä luomia sertifikaatteja.

Yritysten tulee hakea sertifikaattia sen myöntäjältä kirjallisella hakemuksella. Sertifikaatin hakeminen on usein maksullista, ja hakemus täytyy yleensä uusia määräajoin. Esimerkiksi Joutsenmerkki uudistaa kriteereiltään 3-5 vuoden välein, jolloin sitä täytyy hakea uudelleen. Kaikki kiinnostuneet voivat tutustua Joutsenmerkin saamisen ehtoihin sekä myös vaikuttaa niiden sisältöön kriteerien kehittämisvaiheen avoimella lausuntokierroksella (http://joutsenmerkki.fi. 10.02.2016).

Tutkimamme sertifikaatit valvovat omalla merkillä merkittyjä tuotteitaan enimmäkseen hakuvaiheessa, jolloin tehdään auditointikäyntejä eli tarkistetaan kriteerien täyttyminen. (www.joutsenmerkki.fi, www.animalia.fi .10.02.2016)  Valvontaa suoritetaan myös pistokokeina: Joutsenmerkin edustaja kertoi, että he saattavat esimerkiksi ostaa kaupasta pesuaineen jolle sertifikaatti on myönnetty ja lähettää sen analysoitavaksi laboratorioon, jossa tutkitaan sisältääkö se kiellettyjä kemikaaleja. Sydänmerkki taasen testaa tuotteidensa tuotetietoja useilla laboratoriokokeilla joka vuosi (http://www.sydanmerkki.fi/sydanmerkki/luotettava-sydänmerkki.10.02.2016).

Itse sertifikaatin myöntäjiä ei kuitenkaan välttämättä valvo mikään taho. Esimerkiksi Joutsenmerkkiä ei  heidän edustajansa mukaan valvo kukaan. Tämä herätti ryhmässämme epäilyksiä siitä, voiko kuluttaja sinisilmäisesti luottaa sertifikaattiin ja sen välittämään kuvaan kunnollisesta toiminnasta?

Lähteet:

Joutsenmerkki: www.joutsenmerkki.fi

Sydänmerkki: www.sydänmerkki.fi

Reilu Kauppa: www.reilukauppa.fi

Animalia: www.animalia.fi

Poynton, S. 2015. Beyond certification. Dō Sustainability. Oxford, UK

- Linda & Vilma